Kärsin jonkun sortin unettomuudesta. En saa tunteihin unta, vaan pyörin sängyssäni. Havahdun lähes jokaiseen rapsahdukseen mitä alitajuntani havaitsee, enkä taas saa unta. Rasittavaa. En koe kärsiväni stressistä, tai että mieltäni vaivaisi mikään muukaan asia, joka uniini voisi vaikuttaa. Ehkä alitajuntani tietää jotain, mutta ei siitä muilla keinoin varoita.

Välillä mieleni on yhtä synkkä kuin yö. Ei, en ole itsetuhoinen tai muutenkaan masentunut. Ironisesti voisin sanoa, että olenhan vain työtön ja rahaton, mitä niistä stressaamaan. Asiat ympärilläni on hyvin ja olen niistä kiitollinen. Tietysti aina vähempääkin voisi tyytyä.